Ristiriitakala lohi
EU-oikeusvaltio Suomessa kaukana päätöskeskiöstä asuva joukko lappilaisia ihmisiä joutuu jatkuvasti huolehtimaan ainoista luonnonlohikannoistamme sen vuoksi, että kansainvälisten sopimusten ja Suomen lain noudattaminen on vastuussa olevassa ministeriössä jäänyt toissijaiseksi toiminnaksi.
Itämerellä kalastuksen säätely perustuu Itämeren ja Belttien kalastusta ja elollisten luonnonvarojen säilyttämistä koskevaan, Gdanskissa 13.09.1973 allekirjoitettuun, sopimukseen, jonka nojalla ns. Varsovan komissio päätti Itämeren jäsenvaltiokohtaiset kiintiösuositukset mm. lohelle.
EU:ssa kalastusministerien ministerineuvosto saattaa voimaan kiintiöityjen kalalajien suurimmat sallitut pyyntimäärät kalastuskomission suositusten mukaisesti. Itämeren kansalliset lohikiintiöt perustuvat edelleenkin Gdanskin sopimukseen. Sen mukaan Tanskalla on lähes yhtäsuuri kansallinen lohikiintiö kuin kutuvaltioilla Suomella ja Ruotsilla.
Lokakuussa 2010 EU:n ministerineuvosto määräsi vuoden 2011 lohikiintiöksi 250 109 kpl, yli kaksinkertaisesti sen, mitä Kansainvälinen merentutkimusneuvosto suositteli. Todellisuus on tuotakin pahempi, sillä tutkijoiden mukaan Itämeren maiden saalistilastoihin merkitään vain puolet lohisaaliista, koska jäsenvaltioiden viranomaiskontrolli ei toimi.
Jos lohen salakalastus on arvioitua pienempää, Perämeren jokien romahtaneet nousulohien määrät kertovat, että luonnonlohikantojen tilanne onkin paljon arvioitua huonompi!
Noin 90% Itämeren luonnonlohista syntyy Perämereen laskevissa joissa. Jokiin palaavat emolohiparvet vaeltavat kutujokiinsa Suomen rannikkoa pitkin Suomen talousvyöhykkeen kautta. Näin ollen Suomen kansalliset päätökset vaikuttavat erityisesti Itämerellä syönnöstävien luonnonlohikantojen määriin.
Ylisuuri kansallinen lohikiintiömme ei rajoita Suomen rannikkokalastuksen rysäpyynnin määrää. Tämä on johtanut luonnossa lisääntyvien lohikantojen ylikalastukseen. Muuhun meripyyntiin yhdistettynä se on lisännyt luonnonlohien merikuolevuutta niin, että Perämeren jokien lohikannat ovat nyt nopeasti joutumassa kestämättömään tilaan.
Kansallinen lohivarantomme on taantunut nopeasti. Vielä kolme kesää sitten Tornionjokeen nousi kolminkertaisesti lohta, pyöreästi 50 000. Viime vuonna 32 000 ja tänä vuonna vain 17 000. – Ei liene vaikeaa laskea, että nykymenolla ensi kesän nousulukemat ovat jo lähempänä 10 000 ja vuonna 2012 jo alle 6 000 lohta!
Kehityksen suunta oli tiedossa jo viime vaalien alla, josta syystä jätimme 22 802 allekirjoittajan Lohiadressin 14.2.2007 maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojalle ja eduskuntaryhmille. Anttila sai adressin 3.10.2007. – Vanhasen ensimmäinen hallitus oli aikaistanut Pohjanlahden rannikkokalastusta Korkeaojan asetuksella; 2005 viikolla, 2006 puolella toista ja vuonna 2007 kahdella viikolla.
Asetuksen ajatuksena oli alunperin pyytää mereen istutettua lohta, josta syystä asetuksen nimi oli Valikoiva kalastus. Suomi oli sitoutunut aloittamaan 2004 istutuslohien merkitsemisen rasvaeväleikkauksin, jota ei kuitenkaan koskaan aloitettu. Valikointi muutettiin "valikoinniksi" säätämällä rysistä päästettäviksi yli 85 cm:n pituiset lohet. Pyynti kohdistuikin luonnonlohien emokalaparviin.
Näin Pohjanlahden ammattikalastajat saatiin kevätkesällä 2005 lohen pyyntiin jo viikko ennen kevätrauhoituksen päättymistä. Pyyntiin osallistui 45 kalastajaa 75 rysällä. Tuhat lohta piti päästää takaisin mereen, mutta maihin tuotiin 2.337 lohta saalispainoltaan 11.280 kg. Tuo viikko toi 10% lisäyksen vuoden lohisaaliiseen.
Vanhasen toinen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila panosti entistä voimakkaammin luonnonlohikantojen meripyyntiin. Kevätkalastuskieltoaluetta pienennettiin kolmanneksella ja varhennettu lohenkalastus asetettiin 2008 lähtien voimaan jatkuvana ilman valikointivelvoitetta. Kasvaneeseen pyyntiponnistukseen yhdistettynä tämä lisäsi merkittävästi luonnonlohien emokalaparviin kohdistunutta meripyyntiä.
Lohipäätöksien seuraamukset tulevat esille vasta neljän–seitsemän vuoden aikajänteellä päätöksen voimaantulosta. Nyt näkyvät Korkeaojan asetuksen seuraukset, johon kumuloituvat voimassa olevan Anttilan asetuksen ja Suomen ruotsalaisille salliman yli kahdella viikolla aikaistetun Tornionjokisuun rysäpyynnin vaikutukset.
Kaikki 2000-luvulla tehdyt lohipäätökset, Korkeaojan ja Anttilan lohiasetukset sekä Tornionjoen uusi rajajokisopimus, ovat merkittävästi lisänneet luonnonkierrossa olevien lohien merikuolevuutta.
Huonoon tilanteeseen ei ole minkäänlaista paranemista näköpiirissä. Luonnonlohikannat tulevat taantumaan yhä kiihtyvällä tahdilla. – Ellei lohen merikuolevuutta nyt ratkaisevasti vähennetä. Ainoa keino, jolla luonnonlohen merikuolevuutta voidaan nopeasti vähentää, on kalastuksesta ja sen seurauksesta aiheutuvan merikuolleisuuden lopettaminen.
Toisin sanoen lohenkalastus on nyt merialueilla kiellettävä. Jos näin ei tehdä, luonnossa lisääntyvien lohikantojen olemassaolo muuttuu uhanalaiseksi, koska Suomi, Ruotsi ja muut Itämeren valtiot ovat vuosia rikkoneet YK:n merioikeusyleissopimusta ja sen kutuvaltioperiaatetta, joka Suomessa tuli lakina voimaan 21. heinäkuuta 1996.
YK:n merioikeusyleissopimuksen mukaan Suomen tulee kantaa vastuu joissamme kutevista luonnonlohikannoista ja turvata niiden säilyminen tarkoituksenmukaisella kalastuksensääntelyllä kaikessa kalastuksessa; yksinomaisella talousvyöhykkeellämme ja kaikkialla muualla, myös toisten valtioiden vesillä, missä näitä kaloja pyydetään! Yksiselitteisesti.
Jo ennen merioikeusyleissopimuksen voimaantuloa oikeuskansleri oli moittinut 16.8.1995 maa- ja metsätalousministeriötä siitä, että se ei ollut kantanut vastuutaan luonnonlohikannoista ja etteivät ministeriön toimenpiteet olleet riittäviä. Ministeri Martti Puran lohenkalastukselle 1994 asettamat kevätkieltoalueet ja niiden aikarajat eivät riittäneet.
Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä tiukensi huomattavasti lohen ammattikalastusta 1996. Koko Ahvenanmaa määrättiin lohen kevätkalastuskiellon piiriin ja lohenkalastuksen aikarajat asetettiin sellaisiksi, että suurin osa luonnonlohien emokalaparvista pääsi vapaasti vaeltamaan ohi Ahvenanmaan ja Pohjanlahden rannikkoa pitkin kutujokiinsa.
Perämeren jokien luonnonlohikannat lähtivät huimaan kehitykseen kunnes Vanhasen hallitusaika katkaisi luonnonlohikantojen hyvin alkaneen kehityksen.
Kun lohen meriviljely ei onnistunut, Suomi on Vanhasen hallitusten lohiasetuksilla kasvattanut erityisesti luonnonlohen emokalaparviin kohdistuvaa rannikkopyyntiä. Simojoen, Tornion-Muonionjoen ja muiden Perämeren jokien luonnonlohille Vanhasen hallitusvuodet ovat olleet kylmää aikaa.
Lohen kalastuksen säätely 2000-luvulla on kiistatta ristiriidassa kansainvälisten sopimusten ja Suomen lain kanssa.
HE 12/1996 http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1996/19960012
50/1996 http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1996/19960050/19960050_2
524/1996 http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1996/19960524
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Terve Antti!
Näin on asia kuin kerrot, katsoopa asiaa kenenkä asianosaisen silmin tahansa. Asian nykytila on äärimmäisen huolestuttava. Ellei menetetty.
Maailmanlaajuisesti, käsittämätöntä kyllä, alkavat maailman kaikki meret olla liikakalastettuja ja niin muodoin tyhjiä ja tyhjenemässä. Kanadan kaakkoisosan kala-aitta George Bank-matalikko kalastettiin tyhjiin noin 15 vuotta sitten. Täysrauhoituksesta huolimatta tuo osa Atlanttia ei ole jostain syystä elpynyt.
Samoin on käymässä Afrikan rannikon vesille, jotka on tyhjennetty aasialaisten häikäilemättömän toiminnan vuoksi. Kalastuksen painopiste onkin siirtynyt Etelämantereen viimeisille suhteellisen kalaisille vesille.
Kaikkien kalavaroja inventoivien tutkimuslaitosten mukaan maailman luonnonkalavarat loppuvat kaupallisessa mielessä vuoteen 2018-2020 mennessä. Tämä on tietenkin linjassa kaikessa maapalloon kohdistuvassa ylikulutuksessa tällä ihmispopulaation määrällä.
Olemattomiin kalastettujen lajien elpyminen on estynyt siksi, että niiden käyttämän ekologisen lokeron ovat vallanneet muut lajit, nimittäin meduusat, jotka syövät samaa ravintoa kuin kalanpoikaset eli planktonia ja pieneläimiä.
Meduusat ovat säilyneet koska niillä ei ole rahallista arvoa kalastajille. Ja koska niitä on nyt meressä valtavia määriä eikä niitä edelleenkään kukaan kalasta, tilanne lienee pysyvä.
Ainoa ihmistä kiinnostava laji joka meduusojen lisääntymisestä hyötyy on merikilpikonna. Niiden määrä noilla vesillä onkin kasvanut, mutta kaupallista merkitystä täyssuojellulla kilpikonnalla ei ole.
No perkele, jos hallitukset lohen kulkua säätävät, mitä meidän Perämeren ja Väylänvarren asukkaiden pitää tehdä?
Nimeni saat mihin hyvänsä adressiin, mutta mikä oikeasti vaikuttaa?
Näinkin se kanssa on.
Yleensä toimitaan, ymmärtämättömyyttämme, tai mukamas ilman tarpeeksi suurta taloudellista substanssia, aina liian myöhässä.
Asia poliittiinen, joka on samalla kahdenkeskinen (Ruotsi) ja moninkeskinen (EU). Toiminta asian puolesta on kuitenkin tarpeellista. Jotain tulee YRITTÄÄ tehdä ja indikoida päättäjille tyytymättömyyttä.
Vieras kyseli, että mikä oikeasti vaikuttaa? Koska suoraan toimintaan ei voi kehottaa eikä ryhtyä, pitää yrittää vaikuttaa asioihin parlamentaarisin keinoin. Tässä tapauksessa se tarkoittaa hallituksen vaihtamista. Toimitaan siis äänestämällä ja pudotetaan ainakin keskusta oppositioon. On nähty, että keskustalaiset ja "ärkoopeeläiset" ministerit ajavat luonnonlohikannat tuhoavaa linjaa. Ne tekevät sen aina, aina ja iankaikkisesti. Jos on aidosti lohesta huolestunut väylänvartinen tai minkä maankolkan asuja tahansa, ei voi äänestää keskustapuoluetta tai ruotsalaisia seuraavissa(kaan) eduskuntavaaleissa. Mistä tahansa muusta puolueesta on mahdollista saada lohen puolesta puhuva ministeri ilman, että tarvitsee pelätä ministerin typerehtivän alkutuottajien painostuksesta tai omien maa- ja sikatalouden tukiaisintressien nimissä. Käyttäytykää äänestyskopissa siis johdonmukaisesti, vaikka kantaisitte kepulaisuuden geenivirhettä ;)
Hyvä kirjoitus!
Ja tämä lohiasia on vain yksi osoitus siitä, millaista tuhoa kepulainen saa luonnonvaroista päättävänä ministerinä.
Perämeren jokien villilohi elää maantieteellisesti harvinaislaatuisessa ympäristössä.
Useimmilla lohikannoilla on merelle päästyään edessä valtameri.
Itämeren lohi elää rajatulla pienellä merialueella jossa joka suunnalla on vastassa ranta ja eri valtioiden kalastajat.
Kutuvaellukselle selviytyneet lohet kokevat todellisen kujanjuoksun:
Tutkimuksissa todettiin saman lohen voivan uida pyydyksiin matkallaan jopa 5-6 kertaa.
Tämä kuvaa pyynnin tehokkuutta hyvin.
Suomalainen "pienimuotoinen rannikkokalastus" tappaa valikoidusti juuri ne lohet jotka ovat matkalla kutemaan.
Valtaosa lohista ei pääse kutemaan yhtään kertaa.
Järjestelmää voidaan hyvällä syyllä pitää heikkomielisenä.
Ammattikalastajat potevat kun eivät saa (ylisuurta) kiintiötä pyydettyä täyteen.
JOS saisivat, ei pohjoisen jokiin riittäisi yhtään lohta!
Silti ahmattikalastajat vaativat aikarajoitusten poistamista.
Tässä tilanteessa on vain yksi yksi mahdollisuus:
Lohen ammattimainen pyynti on lopetettava kokonaan.
Onko tiedossa yhtään tulevaa kansanedustajaehdokasta jolla on oikeasti halua vaikuttaa asiaan?
Erkki Pulliainen on vuosikausia yrittänyt takoa kepuleille järkeä päähän tässäkin asiassa, mutta se lienee melko mahdoton tehtävä.
Asia etenee oikeasti vasta sitten, kun keskustan vaikutusvalta saadaan riittävän pieneksi. Ennen sitä on aivan sama, vaikka eduskuntaan saataisi muutama asiasta jotain ymmärtävä.
Norjan lohi on halvempaa, terveellisempää ja punalihaisempoaa kuin kuin kotimainen lohi. Siksi ei ole mitään mahdollisuutta menestyä kilpailussa Norjan lohen kanssa. Lohen ammattikalastus olisi syytä lopettaa. Kansantaloudellisestikin olisi järkevämpää keskittyä kalastusmatkailun kehittämiseen lohijokien varsilla.
Ammattikalastus olisi kohdistettava ns. vajaasti hyödynnettyihin kalalajeihin Edellytyksenä on, että kalanjalostus alkaa kehittää uusia kalatuotteita. Milloin saamme esim. ostaa kaupasta vakuumiin pakattuna savustettua lahnaa tai kuoretta (norssia)? Missä viipyy suomalainen sushi, jonka tekoon käytettäisiin graavia siikaa, säynettä ja silakkaa?
Mikä ero kutu tulokseen on sillä jos kalastetaan lohi Suomalaiseen kalatiskiin ja sitä kautta ruokapöytään vai tappaako sen känninen lohituristi matkakoskella??? Huh huh, tuo Norjanlohi kommentti oli vielä kaiken huippu. Mihin perustuu tuo terveellisyys kommentti?? Siellä saadaan kasvatetun kalan lihanväri väriaineilla ja ravinto tehdään vähempi arvoisesta kalasta joka myös sopii ihmisravinnoksi. Toivoa vaan voi että maalaisjäkeä olisi hieman päässä kun näitä päätöksiä aletaan tekemään lohestus rajoituksiin. Jos lohestus kielletään merellä niin sama kielto kuuluu mielestäni myös joelle. Sitten olisi pian kalaa joet täynnä ja siitä ei hyödy naapurikaan. Luulisi kaikkien olevan tyytyväisiä ja työttömiä tasaiseti läpi maan.
Vapakalastusta on huomattavasti helpompaa valvoa. Tavallinen rajoitus lohijoilla on esim. että ns. talvikot vapautetaan. Myös ajallisia rajoituksia sovelletaan lohijoilla yleisesti. Vapakalastaja ei tapa kaikkia saaliskaloja.
Norjanlohi on terveellisempää, koska Itämeren lohessa on dioksiinia. Kasvatettua lohta kyllä ruokitaan kalalla, joka kelpaisi ihmisravinnoksikin. Toisaalta ns. vähäarvoista kalaa saadaan käytännössä rajattomasti, niin Norjassa kuin Suomessakin, eikä sitä hyödynnetä muullakaan tavalla. Lohenrehuna käytetetään myös turskan ja seitin teurasjätettä.
Monella lohijoella on esim. Norjassa sovellettu väliaikaisesti täydellistä kalastuskieltoa. Ei se ole mahdotonta Suomessakaan. Jokivarsien matkailuelinkeinolle se kuitenkin olisi kuolinisku.
Ammattikalastus on Suomessa järjestettävä kilpailukykyisellä tavalla. Silloin pitää lohi unohtaa.
Kyllähän se Dioksiini on tätä päivää ja sitä ei voi kiistää. Pitää kuitenkin vielä mainita että arvot on ollut vähenemään päin.
Lainattu ympäristö.fi
"Ympäristömyrkyt, lähinnä DDT ja PCB, aiheuttivat varsinkin 1970-luvulla Perämeren kalakannoille, hylkeille ja petolinnuille runsaasti lisääntymishäiriöitä. Käyttökieltojen ansiosta kalojen myrkkypitoisuudet pienenivät selvästi. Esimerkiksi silakan PCB-määrät olivat 1983–87 noin 1,7 mikrogrammaa lihaksen rasvagrammaa kohti, kun aikavälillä 1998–2002 määrä oli enää alle 0,5 mikrogrammaa."
Toinen lainaus koskeekin sitten Norjan kasvatettua kalaa. Tämä on Ranskassa esitetty dokumentti.
"Ranskalaisella tv-kanavalla esitetyn dokumentin mukaan norjalainen lohi on myrkyllistä. Ohjelmassa väitetään, että kaloissa on liikaa lohitäin torjunnassa käytetyn aineen jäänteitä.
Norjan kalankasvattamot saavat käyttää lohitäiden torjuntaan diflubenzuronia."
Lisäksi ei varmaankaan voi kiistää etteikö kasvatusaltaista pääsisi karkulaisia sekaantumaan Norjalaiseen luonnonloheen ja sitä kautta heikentämään alkperäista kantaa. Tällä on suora vaikutus myös Suomeen esim.Teno ja Neiden.
Minä syön paljonkin itse vapavälineillä kalastamaani Suomenlahden kalaa, varsinkin kuhaa. Kalalla on niin paljon terveydelle myönteisiä vaikutuksia, että minäkin uskon siihen ohjeeseen, että on parempi syödä Itämeren kalaa kuin jättää syömättä.
Tiedän myös siitä, että kalan kasvatukseenkin liityy monia ongelmia, joista edellinen kirjoittaja mainitsi.
Olennainen lohipoliittinen kysymys kuitenkin on, onko kotimaisella lohella mitään mahdollisuutta menestyä kaupallisessa kilpailussa norjalaisen kanssa? Mielestäni ei ole. Se näkyy tilastoissakin, enää 1% suomalaisten syömästä lohesta on kotimaista. Ammmattikalastuksen tulevaisuus on rakennettava muiden kalalajien varaan. Järjetön rahan tuhlaaminen epärealistisiin yrityksiin on lopetettava. Samalla voimme pelastaa luonnonlohikannat ja edistää kalastusmatkailua. On syytä huomata, että kalastusmatkailu on jo kerrannaisvaikutukset mukaan lukien merkittävämpi elinkeino kuin perinteinen ammattikalastus.
Olisiko sillä Pohjanmaa-miinalaivalla ollut parempaa tekemistä Itämerellä kalastusta valvomassa?
Olisi. Mutta kepuhallitus osaa pistää asiat tärkeysjärjestykseen. Eikä siitä mitään hyötyä olisi. Nykyisen sopimuksen mukaan pojat kävisivät toteamassa, että laitonta pyyntiähän täällä harjoitetaan. Viralliseen valitukseen vastattaisiin, ettei ole toimivaltaa.
Eiväthän ne nousulohet pääse ahvenanmaata ja kokkolan seutua ylemmäksi. RKP pitää huolen siitä että muutamalla rantakalastajalla riittää "elinkeinoa".
Samat kalat toisivat Lapin seudulla 1000 kertaisen kansantulon turismin kautta.
Huomaa, ettei kirjoittaja ymmärrä lohesta tai kalataloudersa pölähdystäkään.
Villi lohi on jo aikaa sitten ollut satuolento.
Kiitos Antti, valoitit lähihistorian jotta ymmärtäisimme syy-seuraus suhteen. Vaelluskalat vapaisiin jokiin ja valjastetut joet joissa on potentiaalisia lisääntymisalueita, rakennettava kalatiet. Pienvesien kunnostus töitä myös tehostettava, hyödyttömät suo/metsä ojitusalueet ennallistettava luonnollisiksi vesivarastoiksi.
Suomelta oli nolo episodi hakea Puolalta tukea silakkakiintiönsä lisäämiseen. Suomi sai tukea, mutta kun suomen tulisi puuttua Puolan edellä mainittuihin rikkomuksiin. No eihän kaveria (Puolaa) voi moittia, vaikka puolalaiset pyytävät pohjoisen jokien lohta enemmän kuin suomalaiset. MMM uhrasi pohjoisen lohen lähinnä häkkiketun ruoaksi pyydettävään silakkaan. Lohiasiat tulisi seuraavassa hallituksessa siirtää ympäristöministeriöön.
Meripyynti on tosiaan saatava kuriin. Yksi suurista syyllisistä on kuitenkin jokisuissa tapahtuva pyynti. Kun jokisuu lyödään tukkoon, niin paha siitä on lohen nousta.
Nytkin on Kemijoen lohiportaista vinoiltu, että eihän sinne nouse nytkään kuin pari hassua lohta. Ei nouse niin, kun jokisuu on yhtä rysä- ja verkkoviidakkoa. Vaikea siitä on lohen ylemmäs luovia. Ihmeenä voi pitää, että nykyisiä portaita on edes muutama lohi eksynyt käyttämään.
En tiedä, kuinka monella on muistissa se, kun Haaparannan rysäpyytäjät protestoivat lohen liian halpaa kilohintaa ja ajoivat kymmeniä tonneja lohta kaatopaikalle. Kun rajajokisopimus viimeksi tehtiin, niin rajan takana pyynti aloitettiin vastoin sopimusta liian aikaisin. Kun Suomen merivartiosto teki asiasta valituksen, niin naapuri sanoi, ettei heillä ole toimivaltaa asiaan. Näin sitä kepuhallitus asioita puuhastelee. Olisiko vihdoin jonkinlaisen muutoksen aika?
Tuo Pulliainen tuli puheeks jossakin kommentissa,niin mikäs siinä mahtaa olla kun tuntuu ettei häntä kuunneltaisi lainkaan eduskunnassa?
Monta hyvää puheenvuoroa on pitänyt ja tietää asioista..mutta jostain syystä ei väkeä tunnu kiinnostavan.
Syy: väärän puolueen kansanedustaja. Ja lisäksi pistää liian suuren älyllisen haasteen kuulijoilleen. Oppineiden pitäisi laskeutua peruskepulaisen tasolle ja puhua niin kuin tupailloissa: haukkua kommunisteja ja mölistä.
Kiitoksia Sorro, että nostat tämän asian esille. Asia on juuri kuten turiset.
Pari muuta asiaa: mites Sorro nuo Näätämöjoen käpäläkalastus ja verkottelu ristiinrastiin.. Nouseva lohi pysähtyy levähtään ja kerätään pois käpälillä.. jokunen pääsee jatkamaan jos ei käpälä satu kohdalle, mutta suomenpuolen koltat ovat vetäneet ristiinrastiin verkkoja, jotta lohen nousu on tällöin mahdotonta (ps. kalastusvalvojana lisäksi paikallinen). Jotku tietää, että keväällä heitetään pakkaskala tunkiolle ja aletaan ryövään tuoretta nousevaa lohta.
Niin, ja meidän parhaalla joella, Tenojoella, parhaat ja maukkaimmat emokalat kulkutetaan keväällä.. Kyllä, perinteisiin vedotaan, maahanmuuttaja koltatkin, mutta tosiasiassa muutama paikallinen luvan haltija vaikuttaa koko Atlantin lohikantoihin.. Woe woe ihmisten ahneutta.
Näätämöstä sen verran tiedoksi, että kyllä sitä kolttien verkotusta valvotaan. Maitse kulkee rajavartiosto ja varsinaisesti verkotusta valvotaan helikoptereilla. Jos verkko tai verkot ovat väärässä paikassa tai pyynnissä väärään aikaan, ne tempaistaan koukuilla taivaalle kaloineen ja rapikivineen. Lohiverkkojen menetys vie kyllä äkkiä halut laittomaan kalastukseen. Kokonaan oma lukunsa on sitten, mitä syksyisinä öinä tapahtuu.
Isäni kalasti, pappani opetti minut kalastamaan. Kalat olivat siihen aikaan ruokaa, eivät liiketaloutta. Joku tosin senkin taidon osasi.
Aina oli kuitenkin reilun pelin henki, "ehdonvalta ahvenella, ottaa onkeen, jos tahtoo."
Haluan villin lohen pääsevän pohjoisiin jokiin niin, ettemme me ihmiset siihen puutu.
Mitä meidän meri- ja jokialueillemme on tapahtumassa? Itämereen istutetaan kaasuputkea, täällä rakennellaan ydinvoimalaa täysin asukkaiden ajatuksista piittaamatta.
Me pojat vain olemme upeita! Miten me äidit tällaisia poikia olemme kasvattaneet?
Hyvä kirjoitus ja valotti osaa ongelmista. Jokainen hiemankin asiaan perehtyvä ymmärtää millä keinoin luonnonlohi voitaisiin pelastaa. Jopa kansanedustaja sen ymmärtää jos tahtoo, mutta kun on se puolue, hallitus ja vieläpä äänestäjätkin saattavat haluta joillekin pikavoittoja ennen lopullista romahdusta.
Jotta tulevien kansanedustajien ei tarvitse noiden ongelmien kanssa painia, niin kaikki äänestämään luonnon lohen puolesta seuraavissa vaaleissa.
Ainoa keino lohen pelastamiseksi ja jokivartisten oikeuksien palauttamiseksi on KEPUn massiivinen tyrmääminen kevään vaaleissa.
Kalastajiin sidoksissa olevat virkamiehet on häädettävä ministeriöstä.
Kokoomuksen, Demareiden ja Vihreiden kanssa tässä asiassa on mahdollista pärjätä, KEPUn kanssa ei koskaan.
Ei niistä joistakaan pidetä huolta. Pääkaupunkiseudulla Vantaanjokeen lasketaan jatkuvasti puhdistamatonta jätevettä. Patojen rakentaminen ja jätevedet tuhosivat aikanaan Vantaanjoen lohikalakannat: http://www.facebook.com/PelastakaaVantaanjoki
Mutta mikä on asian YDIN ?
Jokaisesta asiaasta ei voi olla täsmällistä tietoa, mutta se on yleensä hankittavissa.
Käsitys perustuu kuultuihin juttuihin.
Enkä yleistä, mutta lähtökohtana on SE kuulemani juttu
1.)että Rovaniemen korkeuksilla piika-/renkityösopimukksiin kuului aikoinaan se, että talosta piti saada muutakin ruokaa kuin LOHTA!
2.) Heti kun Kemijoen koskioikeudet oli huijattu maan maanomistajilta. voimalaitosyhtiöt rakensivat kosket niin tukkoon, ettei ISO kala niistä päässyt läpi. (eikä kai pienikään, mutta ne eivät ollet kai halukkaitakaan)
Heti ensimmäisenä paluuvuonna Kemijoen alajuoksu kuhisi Lohia, jotka pyrkivät syntymäjokeaan ylös.
Kusipäiset päättäjät olivat tehneet karkean virheen.
Kusipäiset päättäjät eivät ole vieläkään korjanneet virhettä.
Olenko lähimain oikeassa? Tekstisi kertoo vain Tornionjoesta.
Samankaltaista kusipäisyyttä esiintyy myös jossain Pankakosken seutuvilla. Saimaan lohi ei pääse kutemaan.
Odotan tarkentavia vastauksia, olen pahoillani jos olen väärässä.
Pistäkääpäs niitä linkkejä asian puolella olevista kansanedustajista.
Tärkeintä on huolehtia, ettei äänestä keskustaa eikä ruotsalaisia. Joka puolueesta löytyy suuria lohen ja alkuperäisen luonnon puolesta puhujia, syrjäseutujen pienen ihmisen ystäviä jne. Myös edellä mainituista, mutta nämä kaksi puoluetta pitää kuitenkin ensisijaisesti pudottaa hallituksesta pois, koska maa- ja metsätalousministerin salkku on sata varmasti jommalla kummalla, jos ne hallitukseen pääsevät. Siinä ei rivikansanedustajien rakkaus loheen silloin paljoa paina. Äänestä siis miltä tahansa muulta listalta löytyvää ehdokasta.
Täyttä painavaa asiaa! Kiitos Antti!
Muutos tolkuttomaan menoon voidaan tietenkin saada, siinä on vaan yksi mutta.
Muutoksen tarve ilmaistiin jo ennen viime vaalejakin; Lohiadressi sen osoitti. Mutta?
Entäs sitten siellä äänestyskopissa; yksinään, kukaan ei näe eikä kuule?
Taisi mietteet kuitenkin monella mennä perinteiseen tapaan:
Pitäisiköhän nyt äänestää ihan muun puolueen ehdokasta?
Ei sentään, pitää vaikuttaa hyvällä ehdokkaalla "puolueen sisältä", siellä kun muutos saadaan aikaan niin... ja se ehdokashan lupasi tehdä töitä sen " puolueen sisältä vaikuttamisen eteen" ja oikein tosissaan.
Nyt tulee muutos ja vielä "oikean puolueen hoitamana"!
Ja sitten lappuun pyöräytettiin numero joka edusti samaa linjaa, joka on PYHÄ ja MÄÄRÄTTY iso,iso isän ja repun repun reppun toimesta ja josta EI VOI poiketa.
Ja puolueen "sisältä vaikuttaminen" "unohtui" ehdokkaalla saman tien kun valituksi tuli, tai mielipide "tarkentui ja kirkastui" malliin; "toimin ja äänestän puolueeni eduskuntaryhmän mukaisesti".
No. Kevään korvalla taas nähdään kuinka kävi, mikä numero sinne lappuun tulikaan raapustetuksi?
Terveisin: Toinen vieras Muhokselta,VR
Youtubesta tulee eteen http://www.youtube.com/watch?v=FT6TwDR5ktE
Aivan loistava kirjoitus ja lohen tilanne kuvastaa hyvin pitkälle myös muutenkin Suomen luonnonvaraisten eläinten tilanteesta. Todella valitettavaa, miten paljon vahinkoa keskusta ja Anttila ovat saaneet viime vuosina aikaiseksi.
Kun otetaan huomioon lohen dioksiinipitoisuudet, en ole aikoihin ymmärtänyt, miksi Itämeren lohta pitää pyytää? 5-10 vuoden tauko saisi varmasti kannan elpymään ja myös dioksiiniarvot laskemaan, joten tarjolla olisi runsaammin, puhtaampaa ja kannaltaan turvattua kalaa. Valitettavasti joidenkin ajatusmaailman tämä ei taida mahtua millään.

Kommentoi 36 kommenttia